FINNISH HICKORY TOUR 2014

Finnish Hickory Tour 2014 on tapahtumasarja, missä golf pelataan niin kuin sitä pelattiin sata vuotta sitten. Oleellista on, että osallistujat pelaavat aidoilla, puuvartisilla mailoilla jotka on tehty ennen vuotta 1935. Turnauksessa on neljä osakilpailua ja finaali. Osakilpailut pelataan eri puolilla Suomea kentillä, jotka kaikki on pituudeltaan viritetty hikkoripeliin sopiviksi, noin 5000-5500 metriin. Kuitenkin, tarkoitus on ensisijaisesti nauttia golfista ja vain toissijaisesti pelataan tapahtuman tai koko Tourin voitosta.

Klikkaa kuvaa, niin näet Hickory Tourin julisteen (pdf-tiedosto).

Kilpailumaksu Finnish Hickory Tourilla on erittäin edullinen. Pelaajat maksavat ainoastaan 30-50 euroa kentästä riippuen kierroksen pelistä. Omalla kentällä pelaavat maksavat vieläkin vähemmän.

Koska omia hikkorivälineitä on vielä melko harvalla pelaajalla, on hikkoripelaamisesta kiinnostuneilla mahdollisuus osallistua tapahtumiin vuokraamalla kilpailuun kisan sääntöjen mukaiset hikkorimailat. Tapahtumien yhteistyökumppaneiden ansiosta hinnat on painettu todella alas. Pelisetin vuokra kilpailukierroksella on ainoastaan 20 euroa. Hinnat tarkemmin kunkin tapahtuman kilpailukutsussa. Golfantiikki toimittaa kilpailupaikalle vuokramailoja jotka mahdollistavat osallistumisen. Koska vuokravälineitä on rajallinen määrä, kannattaa kilpailuun ilmoittautua ajoissa. Mukana on myös vasenkätisiä settejä, samoin naisille ja junioreille sopivia settejä.

Ohjelma kaudella 2014

31.5.2014 kello 12 Villimaa Hickory Open, Suur-Helsingin Golf, Luukki, Espoo
14.6.2014 kello 12 Evolvit Hickory Open, Kytäjä Golf NW, Hyvinkää
27.7.2014 kello 11 Vanajanlinna Hickory Open, Linna Golf, Hämeenlinna
9.8.2014 kello K.A. Hickory Open, Tuusulan Golfklubi, Tuusula
21.9.2014 kello 12 Golfpiste Hickory Final, Vuosaari Golf, Helsinki

Pelimuoto

Tapahtumat pelataan pistebogina hikkoritasoituksella pelattavan tiin mukaan. Hikkoritasoituksesta tarkemmin tuonnempana. Lisäksi jokaisessa tapahtumassa pelataan parhaasta lyöntipelituloksesta ilman tasoituksia. Kussakin tapahtumassa palkitaan kolme parasta tasoitussarjassa ja paras lyöntipelitulos. Mikäli mukana on neljä leidigolfaria, myös paras leidi palkitaan. Palkinnot ovat Tourin yhteistyökumppaneiden ja Golfantiikin toimittamia usein golfin historiaan liittyviä.

Golf Center Hickory Ranking 2014

Tourilla ja SM-kisassa pelataan Golf Center Hickory Rankingin voitosta. Ranking-voittaja haetaan erikseen naisten ja miesten tasoitussarjassa hikkoritasoituksilla. Lisäksi kaikki pelaajat ovat mukana tasoituksettomassa lyöntipelisarjassa.

Kussakin Tourin tapahtumassa annetaan sarjojen kymmenelle parhaalle pisteitä 20, 15, 12, 10, 8, 6, 4, jne. SM-kisassa ja Tourin finaalissa pisteet ovat kaksinkertaiset joten lopulliset voittajat ratkeavat vasta finaalin yhteydessä. Loppupisteisiin lasketaan mukaan SM-kisan pisteet, Finaalin pisteet ja kolmen muun Tourin tapahtuman pisteet. Mikäli pisteet ovat tasan, ratkaisee voittojen lukumäärä. Mikäli tilanne vieläkin tasan, voittaja on finaalissa paremmin menestynyt pelaaja.

Golf Center Hickory Rankingin jatkaa tällä kaudella siitä mihin viime syksynä jäätiin. Naisten hcp-sarjan johdossa on Minna Jäppinen ja miesten hcp-sarjan johdossa Antti Paatola. Src-sarjan johtoon kauden päätteeksi jäi Mika Hjorth. Ranking jatkaa näistä asetelmista ja ottaa huomioon liukuvasti menestyksen yhden vuoden ajalta.

Edullinen kilpailumaksu

Kilpailumaksu jokaisessa osakilpailussa on kentästä riippuen 30-50 euroa, sisältäen greenfeen. Välinevuokra kaikissa tapahtumissa on 20 euroa niille, jotka tarvitsevat vuokramailat. Maksu sisältää myös vakuutuksen tavanomaisessa käytössä tapahtuvan särkymisen varalta joten tätäkään mahdollisuutta ei tarvitse pelätä.

Jos siis haluat osallistua johonkin näistä todella erilaisista ja ikimuistoisista golftapahtumista, ota yhteys Golfantiikkiin viipymättä. Vain nopeimmat ehtivät mukaan, kuhunkin osakilpailuun otetaan mukaan ainoastaan 40 pelaajaa kentästä riippuen. Osa paikoista on varattu järjestävän klubin omille jäsenille.

Osta itsellesi omat hikkorimailat

Jos harkitset hikkoripelin aloittamista, kannattaa sinun kääntyä Golfantiikin puoleen. Meiltä saat asiantuntevia neuvoja mailojen hankintaan ja niiden pelikuntoon virittämisestä. Meiltä voit myös hankkia itsellesi Golfantiikin pelikuntoon saattamia mailoja. Ota vaan rohkeasti yhteyttä niin etsitään sinulle hienot mailat. Riittävän pelisetin saat jo 550-600 eurolla, aloittelijan setin saat vielä tätäkin edullisemmin.

Tietoa Finnish Hickory Tourin kumppaneista

Finnish Hickory Tourilla on tällä kaudella järjestävien kenttien lisäksi yhteistyökumppaneita joiden mukanaolo on mahdollistanut edulliset kilpailumaksut ja mailavuokrat. Tässä hieman tietoa kumppaneista. Kannattaa tutustua vähän tarkemminkin.

Evolvit

Evolvit on tietotekniikan palveluyritys, jonka johtotähtinä ovat asiakkaan ymmärtäminen ja palveleminen, joustava ja ketterä toiminta, nopea reagointikyky, korkea ammattitaito ja teknologiariippumattomuus. Yrityksellä ja sen henkilöstöllä on vuosien kokemus yhteistyöstä asiakkaiden kanssa erilaisissa rooleissa, niin yksittäisten ongelmien ratkaisemisessa kuin laajojen projektienkin parissa.

Villimaa

Villimaa on verkkokauppa, joka myy metsästykseen, kalastukseen ja golfiin liittyvää lahjatavaraa ja erikoistuotteita. Oma tuotevalikoima, nopea palvelu ja edulliset hinnat ovat Villimaan valtit.

Keravan Agentuuri

Keravan Agentuuri Oy on vuonna 2001 perustettu markkinointiyritys jonka toimialaan kuuluu erilaisten kunnossapitoon ja huoltoon liittyvien tuotteiden ja palveluiden tuottaminen, markkinoiminen ja myynti suoraan loppukäyttäjille. Keravan Agentuuri Oy:n asiakkaita ovat erilaiset yritykset, kuntien- ja valtion varikot kuin myös yksityiset henkilöt. Yritys suorittaa myös lakisääteisiä nostoapuvälineiden- ja putoamissuojaimien vuositarkastuksia sekä huoltaa ja myy niitä.

Vanajanlinna

Vanajanlinna tarjoaa ihanteelliset puitteet yrityksesi kokous- ja koulutustilaisuuksille. Vanajanlinnassa voit myös järjestää unohtumattomat häät, syntymäpäivät tai juhlat muuten vaan. Golfkenttämme on yksi Suomen parhaista. Vanajanlinnassa arki on kaukana.

Golfpiste.com

Golfpiste.com on Suomen suosituin ja suurin golfportaali. Sieltä jokainen golfista kiinnostunut löytää tarvitsemansa tiedon, oli kyse sitten tuoreimmista uutisista, matkakohteen valinnasta tai kenttäkalenterista.

Golf Center

Golf Center on maamme suurin ja monipuolisin golfkauppa. Valikoimat kattavat monipuolisista välineista aina täyden palvelun golfmatkoihin asti. Väliin mahtuvat mailahuolto, custom fit, monipuoliset logotuotteet ja erilaiset golftapahtumatkin. Myös palvelumme pelaa.

Tästä pääset tutustumaan Golfantiikin koko tarjontaan

     

FINNISH HICKORY TOURIN TUKIJAT KAUDELLA 2014:

 

 

Vanajanlinna

 

 

 

 

 

Tiedustelut

Golfantiikki / Antti Paatola
Kylväjäntie 7
01840 Klaukkala
Finland
p. +358 400 458 520


Hikkorigolf, golfia ja paljon enemmän.