PUOLA TULI MUKAAN HIKKORIPERHEESEEN

Suomalaisille menestystä maan ensimmäisissä mestaruuskisoissa


Ryhmäkuva

Warsova Golf & Country Clubin kenttä on hikkorigolfiin erittäin vaativa lukuisten vesiesteiden ja pienten griiniensä sekä kapeutensa takia. Kenttää ja väyliä ympäröi korkeiden puiden armeija joka toi pelaamisen omat haasteensa.

Kisasää Varsovassa oli melko kylmä, lämpötila kisan aikana oli vain viitisen astetta, ehkä vähän alle. Haastavia olosuhteita täydensi seikka, että kentän klubitalo oli palanut kokonaisuudessaan ja pelaajat joutuivat majailemaan väliaikaisessa klubitalon virkaa hoitaneessa teltassa jonka sisälämpötila oli sama kuin ulkona.


Valmiina taistoon, Keskellä Jorma, oikealla Jussi.

Itse kisa pelattiin golfin alkuperäisten sääntöjen hengessä, pallo pelattiin niin kuin se makasi vaikka kentän kosteuden ja mutaisuuden takia olisi talvisääntö ollut paikallaan. Käytössä oli myös vanha stymie sääntö, joten palloa ei saanut nostaa eikä puhdistaa edes viheriöillä. Tämä teki kaikista puteista haastavia pallon mutaisuuden ja hiekkaisuuden takia.

Kisan voittoon pelasi Skotlannissa asuva puolalainen Czeslav Kruk. Jorma Karlstedtin mukaan hän hallitsi olosuhteet paremmin kuin suomalaiset jotka ottivat kisassa sijat 2 ja 3 Jussin ollessa hieman Jormaa parempi.


Voittajat ovat saaneet palkintonsa

Palkinnot jaettiin näyttävästi lehdistön läsnä ollessa Warsovan Olympic Centerissä. Samalla hikkorigolf sai oman osastonsa tässä puolalaisen urheilun pyhätössä.

Teksti: Jorma Karlstedt